perjantai 1. kesäkuuta 2018

Lasiperinnehankkeen aloitustapaaminen lasimuseolla 6.6.


Lasinvalmistusta Nuutajärven lasitehtaalla 1950
-luvulla. Kuva on Suomalaisen lasin vuosikirjasta
2014, jossa on julkaistu hyttimestari Erkki Tefken
muistikuvia Nuutajärven lasitehtaan tulipalosta.
 
Suomen lasimuseon ystävät ry käynnistää lasiperinteen keräyshankkeen yhdessä museon ja Riihimäen Lasinpuhaltajakerhon kanssa. Hankkeessa kerätään teollisen lasinvalmistukseen liittyvää tietoutta koko lasinvalmistuksen tuotantoprosessin alalta, aina raaka-aineiden hankinnasta myymälään asti. Kaikki lasitehtaat pyritään saamaan perinteen keräyksen kohteiksi. Tule mukaan, jos aihe kiinnostaa; paikalle tuleminen ei sido mihinkään. Projektiin voi osallistua monin tavoin: kirjallisia lähteitä tutkimalla, haastatteluja tekemällä, omia muistikuvia kirjaamalla, antamalla vanhoja valokuvia tai lehtileikkeitä lainaksi kopiointia varten, kertomalla vinkkejä henkilöistä joita kannattaisi haastatella, kertomalla vinkkejä julkaisuista joista voisi löytyä tieto, jne.

Tapaaminen pidetään lasimuseon luentosalissa keskiviikkona 6.6. klo 17 – 19.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti