sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Myyrkirppiksellä löytöjä etsimässä


Lastenvaatteita ja leluja etsivälle Myyrmäkihallin
kirppis on hyvä löytöpaikka.

Tämän vuoden toistaiseksi lämpimin viikonloppu vaikutti ehkä sunnuntaina niin, etteivät Myyrmäkihallin kaikki myyntipaikat olleet käytössä, eikä asiakkaitakaan ollut yhtä paljon kuin lauantaina. Muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana on vaatteiden ja muiden tekstiilien osuus myyntiartikkelien joukossa kasvanut. Tämän vuoden ensimmäisen kirppisviikonlopun aikana lasin ja posliinin osuus myyntipöydillä oli vähäisempi kuin edeltävinä vuosina. Myös asiakaskunta on muuttunut jonkin verran. Molempina päivinä näki kuitenkin asiakkaiden joukossa myös ammattikauppiaita etsimässä täydennystä omille myyntitiskeilleen.

Tulevien kirppistapahtumien ajat voi katsoa: www.myyrkirppis.fi



Tapahtuman laadukkaimmat lasiesineet
löytyivät tältä pöydältä.


Lauantaina oli aamupäivällä hyvinkin vilkasta.
 

Jonkin verran oli lasi- ja posliiniesineitä pöydillä.


Eniten paikalla oli vaatteiden myyjiä.


Vähän parempaa tavaraakin löytyi.
 


Iittalan valmistaman Tapio Wirkkalan Ultima Thule
–sarja olutlasi tai tässä tapauksessa lonkerolasi,
kun muotista on lasiin tullut tekstit: Sinebrychoff
ja Long drink.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti