sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Lisää kuvia Hämeenlinnan messuilta

Mistraalin pöydällä oli tällainen, noin 15 cm,
korkuinen kristalliesine, jonka pohjassa oli
Nanny Stillin signeeraus. Tunnistaako joku
mikä tämä esine on ?

Samalla pöydällä sotaan liittyvää esineistöä.

Mistraalin osasto etuvasemmalla.

Ajan-Muiston valikoimaa.

Prenikan pöydältä.

Mm. useita Tapio Wirkkalan esineitä.
 
Tuo keltainen näyttää Kaj Franckin Usvalta, mutta se
onkin Armando Jacobinon versio samasta teemasta.
 

Marita Saarion osastoa.

Karhulan Sisu viina-astiasto.

Viinaksille on tämäkin valmistettu. Kaatimen pinnan
struktuuri muistuttaa Tapio Wirkkalan suunnittelemaa
Finlandia Vodka –pulloa, samoin muoto, paitsi kaatimen
yläosa muistuttaa Ultima Thule –karahvia. Brändin nimi
on kopioitunut muotista kaatimen pintaan. Ilmeisesti
näitä on valmistettu Alkolle vuonna 1971. Pirkko ja
Pekka Liiran osastolta löytyi.

Lisää Tapio Wirkkalan muotoilua Iisakin-Eevan pöydältä.

Samalla pöydällä nämäkin.

Värisuorat.

Veli Juusela auttaa kollegaa tunnistamisessa.

Hellevi Komosen valikoimissa
oli mm. Oiva Toikan esineitä.

Mahdollisesti Leena-Kaisa Penttilän
maalaamaa lasia Iittalasta.

Myös tekstiilitavaraa oli tarjolla.
 
Riihimäen Lasin kynttilänjalat, joita näkee
myös mustasta lasista valmistettuina.

Iisakin-Eevan osastolla oli runsaasti vanhoja lehtiä.

Samalla osastolla vanha
Kumelan lasipurkki.

Musta tausta toimi hyvin Kostian Taiteen tauluille.

Asiakkaita tuli paikalle tasaista tahtia lauantaina.

Art Glass Team on joskus
valmistanut Valiolle tällaisia pulloja.
Ei kuitenkaan maitotuotteille?

Forssalaisen Vanhat Roinat –liikkeen
osastolla Esa Malström.

Vanhoilla kahvitynnyreillä on paljon keräilijöitä.

Vanhojen Roinien osaston laaja valikoima
keräsi kiinnostuneita.

Wanhan Tammitorin osastoa.

Vintage-korut ovat tulleet osaksi vanhan
tavaran myyntitapahtumia.

Seuraavan kerran Hämeenlinnassa
on messut syyskuun alussa.
 

1 kommentti:

  1. Ensimäisesta kuvasta tulee mieleen Nanny Stilin Kupla,k: 15cm valm,-73.???

    VastaaPoista