tiistai 6. maaliskuuta 2018

Hämeenlinnan antiikki-, taide- ja keräilymessut 10. - 11.3.



Kuva on edellisiltä Hämeenlinnan messuilta
viime syyskuussa.

Hämeenlinnan kevään perinteinen antiikkitapahtuma järjestetään taas tulevana viikonloppuna. Vuonna 1986 alkunsa saanut antiikkimessutapahtuma on eräs vanhimpia edelleen järjestettäviä alan myyntitapahtumia maassamme. Laatumessut on järjestänyt tapahtumaa vuodesta 1998 lähtien ja syksyllä juhlitaan sekä Laatumessujen messutoiminnan, että Hämeenlinnan laatutapahtuman 20-vuotisjuhlia.

Antiikki- ja keräilyalan messutapahtumat ovat olleet viime vuodesta lähtien voimakkaasti nousussa. Näytteilleasettajia on ollut tulossa nytkin paljon enemmän, kuin tila antaa myöden. Myös kävijämäärät ovat myös lisääntyneet huomattavasti. Esimerkiksi Laatumessujen tammikuun tapahtumassa Helsingissä kävi väkeä lähes kaksi kertaa enemmän, kuin normaalina hyvänä messuviikonloppuna on viime vuosina käynyt. Viimeksi näytteilleasettajat ja järjestäjä ovat päässeet nauttimaan yhtä isoja kävijämääristä Laatumessujen tapahtumissa tammikuussa 2010 Helsingin Kaapelitehtaalla ja huhtikuussa 2009 Hämeenlinnan Hämeenkaaressa.

Messut järjestetään Elenia Areenalla, jonka osoite on Härkätie 17 ja messut ovat avoinna yleisölle molempina päivinä klo 10 - 16. Tapahtumassa on tarjolla totuttuun tapaan esim. antiikkiesineitä, taidetta, designia, vintagea, retroa, lasia, astioita, keramiikkaa, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, postikortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, vanhoja tekstiilejä, yms. vanhaa ja keräilyllistä tavaraa. Nyt messuilla on tarjolla myös muutamalla osastolla tapahtuman pääteemaan sopivia, kädentaitajien uusia tuotteita.

Messuilla on tarjolla ostettavien aarteiden lisäksi myös runsaasti tietoa ja neuvontaa alan harrastajille. Viime vuosien tapahtumassa eräs messujen suosituimpia osastoja on ollut Mestarientisöijät ry:n osasto, jossa saa kalusteiden entistämisneuvonta ja josta voi hankkia myös tässä työssä tarvittavia tarveaineita.
 
 
Paikalliset keräilyalan yhdistykset aktiivijäsenineen ovat myös mukana tapahtumassa. Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry:n osastolla saa tietoa postimerkkien ja postikorttien keräilystä sekä niiden arvoista ja Etelä-Hämeen Numismaatikot ry:n osastolla palvellaan kaikkia rahojen ja mitalien keräilystä kiinnostuneita. T:mi Mistraalin ja Antiikkiliike Prenikan osastoilla arvioidaan kunniamerkkejä ja muuta militaarista esineistöä sekä taidelasia.

Tapahtumaan on pääsymaksu; aikuiset maksavat 8€ ja perhelipun saa 16€:lla. Perhelippu oikeuttaa kahden saman talouden aikuisen ja kaikkien perheen alle 18-vuotiaden sisäänpääsyyn. Molempina päivinä klo 14-16 pääsyliput myydään alennuksella, silloin aikuiset maksavat 6€ ja perheet 12€. Alle 15-vuotiaat pääsevät messuille maksutta aikuisen seurassa.

Elenia Areenalla on runsaasti maksutonta paikoitustilaa messuasiakkaiden autoille ja urheilutalon ravintolassa on tarjolla normaalin kahvilavalikoiman lisäksi myös lounasta molempina päivinä.


Tapahtuman www-sivut sijaitsevat osoitteessa http://www.laatumessut.com/hameenlinna0318.htm.
Tapahtumasta löytyy lisätietoa ja tapahtumaeventti Facebookista-osoitteesta www.facebook.com/laatumessut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti