perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kuvia Fiskarsin antiikkitorilta

Tänään on Fiskarsin Antiikkipäivien toinen päivä, jota vietetään aurinkoisen kesäsään vallitessa. Oheiset kuvat on otettu eilen torstaina, jolloin ei ollut ihan yhtä kesäinen päivä kuin tänään. Tämän päivän jälkeen on vielä viikonloppu aikaa käydä torin lisäksi Fiskarsin antiikkipäivillä vanhalla Veitsitehtaalla sekä Billnäsin antiikki- ja perinnepäivillä.

Torstaina aamulla ihan kaikki myyjät eivät olleet vielä
saaneet myyntiosastojaan valmiiksi, kun ensimmäiset
asiakkaat tulivat jo paikalle.

Keskimmäisen esineen hintalapussa lukee Wirkkala,
mutta Hauen leuat –taidelasiesine on Kaj Franckin
muotoilema ja tuli Iittalan tuotantoon 1947.


Venäläistä muotoilua, jossa sekoittuvat art deco ja
kubismi. Tyylisuunnan nimi on suprematismi, joka
on kirjoitettu kahvikannun pohjaan kyrillisin kirjaimin.



Tällä myyjällä oli runsaasti voimakkaan värisiä
venäläisiä lasiesineitä.


Isot peltirasiat ovat haluttuja sisustuselementtejä.

Oiva Toikan Fauna-sarjan kahvikupit tai
boolimukit alkuperäispakkauksessa.

Äänentoistoin varhaisvaiheen laitteita ja
tarvikkeita oli tällä osastolla runsaasti tarjolla.

Tällaiset klassiset Philipsin radiot toimivat
nykyään koriste-esineinä.


Tapio Wirkkalan muotoilua.

Vanhempaa ruotsalaisia lasia.

Siskokset malleina.


Tunnistaako joku tällaiset lasit ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti