maanantai 6. maaliskuuta 2017

Hämeenlinnassa messut viikonloppuna

Ensi viikonloppu tuo jälleen suuren määrän antiikista, taiteesta ja keräilyesineitä kiinnostuneita ihmisiä paikkakunnalle. Jo 31 vuoden ajan on totuttu kokoontumaan Hämeenlinnaan näin kevään korvalla tapaamaan muita asiasta kiinnostuneita alan harrastajia toinen toistaan kiehtovimpien esineiden ääreen.

Jo viime syksynä alkanut ja aluksi lisääntyvinä kävijämäärinä näyttäytynyt tapahtuma-alan elpyminen näkyy nyt myös kauppiaiden lisääntyvänä haluna osallistua näihin myyntitapahtumiin. Tämäkin tapahtuman kaikki tarjolla olleet myyntipaikat varattiin loppuun jo reilua kuukautta ennen messuviikonloppua. Tämän jälkeen on vielä tullut runsaasti tiedusteluja vapaista myyntipaikoista ja jonossa on useita myyjiä odottamassa mahdollisia peruutuspaikkoja.

Tapahtumapaikkana on viidettä kertaa Elenia Areena osoitteessa Härkätie 17. Tapahtuma on avoinna yleisölle sekä lauantaina että sunnuntaina klo 10 - 16. Antiikkiesineet, taulut, lasit, astiat, kirjat, rahat, postikortit ja postimerkit, korut, hopeaesineet, kellot, kunniamerkit, vanhat ja uudemmatkin tekstiilit, yms. nostalginen tavara etsii uutta omistajaa messuilla koko viikonlopun ajan.

Aikaisemmissa tapahtumissa suurta suosiota saaneet neuvonta- ja arviointipalvelut ovat taas messuvieraiden käytettävissä. Mestarientisöijät ry:n osastolla saa opastusta vanhojen kalusteiden entistämisestä ja osastolta voi ostaa myös tähän työhän tarveaineita. Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry: ja Etelä-Hämeen Numismaatikot ry:n osastoilla saa tietoa postikorteista ja postimerkeistä sekä erilaisista rahoista ja muista numismaattisista kohteista.

Tapahtumaan on pääsymaksu; aikuisten lippu maksaa 8€ ja perhelippu 16€. Perhelippu sisältää kahden aikuisen ja kaikkien perheen alle 18-v. lapsien sisäänpääsyn tapahtumaan. Molempina päivinä klo 14 - 16 pääsyliput myydään alennuksella, silloin aikuiset maksavat 6€ ja perheet 12€. Alle 15-v. pääsevät maksutta sisään aikuisen seurassa.

Messuvieraiden autoille on tarjolla paljon maksutonta pysäköintitilaa tapahtumapaikalta. Paikallisliikenteen vuorot liikennöivät rautatieasemalta ja keskustasta messupaikan lähistölle 2-3 kertaa tunnissa. Elenia Areenan ravintola palvelee messuvieraita koko viikonlopun ja tarjolla on myös edullista messulounasta. Lisätietoja tapahtumasta löytyy sen kotisivuilta osoitteesta http://www.laatumessut.com/hameenlinna0317.htm.

HÄMEENLINNAN ANTIIKKI-, TAIDE- JA KERÄILYMESSUT 11. - 12.3.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti