lauantai 17. joulukuuta 2016

Kun Nanny Still Brysseliin lähti


Neljän sivun juttu Nanny Stillistä Kaunis Koti –lehden
numerossa 5/1959 alkaa tällä kuvasivulla. Tämän jutun
sisälle on aika oudolla tavalla taitettu toinen juttu lasi-
helmistä. Syynä on ilmeisesti ollut se, että nelivärisivuja
oli käytettävissä vain muutama ja siksi helmien kuva on
pitänyt taittaa samalla sivulle Stillin lasiesineiden kanssa.
Lasihelmet on valmistanut lehden mukaan Olavi Kokko,
mutta olisikohan kyseessä kuitenkin Osmo Kokko, josta
Kaisa Koivisto on kirjoittanut artikkelin Suomalaisen lasin
vuosikirjaan 2015.
 
 
Tässä blogissa on montaa kertaa aikaisemminkin tehty kunniaa vanhoille lehtijutuille, joista löytyy tietoa, jota muualta ole saatavissa. Tällä kertaa esittelyssä on Kaunis Koti –lehden numero 5/1959 ja artikkeli, joka on otsikoitu: Nanny Stlill levitti siipensä ja lähti. Melkoinen kielikuva – viitataankohan siinä muuttolintuun vai johonkin muuhun feminiiniseen lentävään hahmoon ?

Jutussa kerrotaan, että 1949 Taideteollisen oppilaitoksen metallitaiteen osastolta valmistunut Nanny Still sai ensimmäisen työpaikkansa lasinmuotoilijana Riihimäen lasitehtaalta. Samana keväänä hänen suunnittelemansa käyttölasisarja oli lunastettu Riihimäen Lasin kilpailussa.

Jutusta käy selvästi ilmi, että silloinen Riihimäen kauppala ei ollut Helsingistä kotoisin olleelle Stillille mieluisa asuinpaikka.

1950-luvun lopulla hän oli menestynyt muotoilija, mennyt naimisiin ja saanut ensimmäisen lapsensa. 1959 perhe muutti Brysseliin amerikkalaisen puolison George McKinneyn työn vuoksi. Nanny Still-McKinney suunnitteli myös Belgiaan muuton jälkeen lasia Riihimäelle, mutta lisäksi myös muille valmistajille, varsinkin Rosenthalille.

Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2016 on Harri Korkkulan kirjoittaman artikkelin ”kainalojuttuna” Maija de Grootin muistikuvia siitä, kun hän oli Still-McKinneyn perheen lapsenlikkana Brysselissä 1961 perheen toisen lapsen syntymän jälkeen. Varsinainen artikkeli esittelee Suomen lasimuseon ensimmäisen johtajan, Eero Hiilin, hänen tyttärensä Maija de Grootin muistamana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti