keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kuukauden päästä lasinkeräilijät Riihimäellä

 
Suomen lasimuseon ystävät ry järjestää perinteisen kesänavauksen
lasimuseon piha-alueella ja puistikossa lauantaina 11.6. klo 10 - 15.
Paikalla on noin 90 myyjää, joiden pöydillä on pääasiassa laadukkaita
lasiesineitä, mutta myös muuta keräilytavaraa. Asiakkaita on päivän
aikana käynyt ihailemassa laajaa valikoimaa vähän säästä riippuen
noin 4.000 – 5.000. Tämä on Suomen suurin lasiesineisiin keskittyvä
myyntitapahtuma ja mitä kotimaista lasiesinettä etsitkin, niin täällä on
hyvä todennäköisyys löytää etsimänsä.
Samalla kannattaa käydä tutustumassa Suomen lasimuseon
perusnäyttelyyn ja kolmeen vaihtuvaan näyttelyyn. Vielä ennen
kesätapahtumaa kaikki näyttelyt vaihtuvat uusiin.
Lasimuseon kahvila-ravintolaa pitää uusi yrittäjä ja siellä on hyvä
käydä välillä tankkaamassa.
 
Kuvia viime kesän tapahtumasta voi katsoa tämän blogin arkistosta:

2 kommenttia:

  1. Hei,
    Täytyypä tulla. Onkohan siellä paikalla lasiarviointia? Muistelen että joskus olisi ollut, ja voinut tuoda oman kipponsa arvioitavaksi.

    VastaaPoista
  2. Lasintunnistusta on tarjolla tammikuussa järjestettävien Lasipäivien aikana, ei kesätapahtumissa. Tammikuussakin pyritään kyllä tunnistamaan esine, mutta hinta-arviota ei anneta.

    VastaaPoista