sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Joonas Laakson humoristisia eläimiä lasimuseossa


 
Riihimäkeläisessä Osuuskunta Lasismissa työskentelevä Joonas Laakso (s. 1980) on sekä poikkeuksellisen lahjakas lasinpuhaltaja ja -tekijä että myös lasitaiteilija, jolla on suhteellisen nuoresta iästään huolimatta erittäin omaperäisiä, tuoreita ja oivaltavia taiteellisia näkemyksiä. Vankan ammattitaitonsa ansiosta hän onnistuu erinomaisen hyvin ilmaisemaan niitä lasiteoksissaan.

Suomen lasimuseossa avautunut näyttely esittelee Laakson uusimpia töitä, jotka ovat valmistuneet viimeisen puolen vuoden aikana. Näyttelyssä on esillä mm. keramiikkaa muistuttavia eläinaiheisia pienoisveistoksia, jotka ovat mielikuvitusmaailman sankareita.

Kesällä 2014 Laaksolla oli lasimuseossa yhteisnäyttely Jaakko Liikasen kanssa. Tuossa ”Jake and Jones – lasimiehet” –näyttelyssä Joonas vakuutti teknisellä osaamisellaan ja nyt tässä näyttelyssä voimme tutustua hänen huumoriinsa.

Joonas Laakson Outlooks – Näkymiä tulevasta maailmasta -näyttely on esillä lasimuseossa 10.4. asti.


Lasinpuhaltaja ja –muotoilija Joonas Laakso.


Lysterointikerros lasiveistosten pinnassa
saa ne näyttämään keraamisilta teoksilta.


Joonas Laakso näyttelynsä lehdistötilaisuudessa 11.2.


Nämä ovat Meläimiä.


Nämä veistokset esittävät Kuikeroita. Veistoksia
kannattaa silmäillä eri suunnista, sillä näyttää kuin
niiden ilmeet vaihtuisivat, kun katsoo eri suunnasta.



Joonas Laakson Outlooks –näyttely on pystytetty lasimuseon parvelle.

Nämä ovat Melukoita.


He ovat Tapsa I, Mertsi, Valkama, Taisto ja Tapsa II.

Valkama ja Taisto lähikuvassa.


Joonas Laakso esittäytyy näyttelyssä myös kuvataiteilijana.

 

Joonas mietteliäänä.

Tupu, Hupu ja Lupu.
 
Duckface I ja II –lasiveistokset.

 
Näiden nimet ovat Kuuliks I ja II.


Saanko luvan ? on tämän parivaljakon nimi. 1960
-luvulla lastenohjelmia katsoneille voi tulla mieleen
Heikki Partasen Hinku ja Vinku –animaatiot.


Tässä ovat Junailijat I – III.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti