lauantai 9. tammikuuta 2016

Messuvuosi alkaa Kaapelilla


Helsingin Kaapelitehtaalla avautui tänään messuvuosi 2016 vireissä merkeissä. Puristamo- ja Valssaamo-salien myyntipaikat olivat täynnä ja messuvieraita soljui tasaiseen tahtiin koko ajan ensimmäisten tuntien aikana. Tämä lupailee hyvää alkuvuotta vanhan tavaran myyntitapahtumille, jotka jatkuvat viikon kuluttua Järvenpään ja Tampereen messuilla. Kahden viikon kuluttua on sitten Lasipäivä Riihimäellä. Kaapelin messut jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.


Ruoholahden Kaapelitehtaan Valssaamo-salissa on
meneillään Helsingin antiikki-, taide- ja keräilymessut.


Näyte Tolkontiikin valikoimista.


Aimo Okkolinin vuonna 1939 tekemä kaiverrus-
koristelu Riihimäen Lasin maljakossa.


Tämän pikkumaljakon pohjassa on signeeraus Rii Lasi Oy ES.
Ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi valmistajan eli Riihimäen Lasin
nimi on kirjoitettu lyhennettynä. Voisivatko nimikirjaimet ES
tarkoittaa: Eero Sallinen ?
 

Okkolin, Franck, Still ja ?


Jarkki Jaakkolan valikoimaa.



Neodyymiä Okkolinin kristallia.
 

Toivo Niskakoskella on kädessään Taisto Kaasisen keramiikkaa.
 

Helena Tynellin Lintupuu Niskakosken pöydällä.

 

Etualalla Ari´s Designen pöytää, taustalla Ars Julikan osasto.


Oiva Toikan muotoilemia erikoisempia munia.
 

Hyvin erikoinen Toikka.


Mistraalin osastoa.


Sotien muistomaljoja.


Liiran pariskunnan myyntipöytä.


Ajan-Muiston pöydällä upeita Aimo Okkolinin kristalliesineitä.


Kuhinaa Valssaamossa.


Klassista kauneutta Ajan-Muiston hyllyssä.


Ajan-Muiston Lollipopit.


Marko Suomisen myyntipöydän äärellä.


Rakkaat esineet –liikkeen valikoimista karahvin, kannun, lasien ja korin setti.


Satu Natusen valikoimaa.


Esa Tarkan osasto etualalla.


Kesällä lapset saivat suunnitella lasiesineitä hämeenlinnalaisen
Soda-Shop Design´in tempauksessa ja parhaat ehdotukset
valmistettiin sekä myytiin Mannerheimin lastensuojeluliiton
hyväksi. Tämä on yksi tuon hankkeen tuloksista.



Ajanpatinaa-liikkeen osastoa.


Laseja Ajanpatinan hyllyssä.



Teknokemiallinen tehdas Oy Santalahti perustettiin Tampereella 1919.
Alkuun valmistettiin rohdoskaupoille kosmeettisia aineita, kenkätehtaille
maaleja, kiillokkeita, vahoja ja liimoja sekä huonekalukauppiaille
spriilakkoja ja kiilloketta - pulituuria. Vuonna 1924 yhtiön nimi muutettiin
Kiilto Oy:ksi. Tämä Antiikki Maini ja Velin osastolla ollut pullo on siis
valmistettu 1919 – 1924 välisenä aikana.


Mainin ja Velin hyllykössä on myös tämä
Thyra Lundgrenin Riihimäelle suunnittelema
koristeellinen pullokarahvi.

1 kommentti:

  1. I need to come to Finland and do a few fleamarkets - wonderfull glass

    VastaaPoista