torstai 3. joulukuuta 2015

Punertavia Festivo-kynttilänjalkoja



Punertavat Festivo-kynttilänjalat
 
Festivoa on valmistettu Iittalassa vuodesta 1966 alkaen myyntituotteeksi värittömänä ja valmistus jatkuu edelleen. Vuonna 1993 tuotantoon tuli lisäksi (vaalean)sinisenä ainakin koot 80 mm, 120 mm ja 150 mm, Tämä väri poistettiin tuotannosta 31.12.1995. 

Lisäksi vuonna 1984 on valmistettu mallituotantoerä opaalinvalkoisena 180 mm:n korkuisena, mutta tämä erä ei päätynyt myyntiin kauppoihin, koska tämä versio oli liikaa posliinin oloinen ja pinta oli ”kuollut”. Ilmeisesti tästä erästä on kuitenkin päätynyt yksittäisiä kappaleita tehtaan ulkopuolelle ja sitä kautta myyntiin.
 

Festivot on muotoilut Timo Sarpaneva, mutta
tämä värisävy ei ole hänen auktorisoima.
 
Festivojen valmistus siirrettiin Iittalasta Nuutajärvelle 1996, kun molemmat tehtaat tulivat yhteisen omistajan haltuun ja tämä jakoi tuotantoa uudella tavalla tehtaiden kesken. Nuutajärvellä oli käytössä runsaasti niin sanottuja "pottivärejä" sekä kirkas/väritön versio.

Väritön lasimassa ei tarvitse montaakaan värimurua kun se taittaa jo väriä.

Luultavasti nämä punertavat versiot ovat potinpohjan väristä syntyneitä epäkurantteja sattumia. Vaaleanpunaisen väristä versiota ei ole valmistettu edes mallituotantona Nuutajärvellä eikä Iittalassa.
 

Nykyisin Festivojen valmistus jatkuu Iittalassa, kun Nuutajärven lasitehdas suljettiin keväällä 2014.

Festivosta on myös aikojen saatossa liikkunut useita laittomia kopioita, joten poikkeavan väriset versiot voivat olla myös Virossa valmistettuja piraattikopioita tai Tiimarissa aikanaan myynnissä olleita, joiden valmistuspaikasta ei ole varmuutta. 
 

Neljä erikokoista sinistä Festivoa. Kuva on julkaistu
Desgnlasi.com –palvelun keskustelupalstalla:
 

12 kommenttia:

  1. Kuvat esineistä on saatu blogin lukijalta, eikä ostopaikka ole tiedossa.

    VastaaPoista
  2. Hei,satuin törmäämään googlesta tähän kun googletin vaaleanpunaisia festivoita,näin nimittäin joku aika sitten huutonetissä myynnissä, nyt tällä hetkellä huutonetissä on keltainen festivo, onkohan siitä mitään tietoa..?

    VastaaPoista
  3. Hei Kaikille! Tuo 5 solmuinen festivo ihmetyttää myöskin iittalan väkeä kun olen laittanut kyselyä kuva on täytynyt jotenkin käsitellä ei niillä ole tietoa edes että sellaista ole tehty.

    VastaaPoista
  4. Mutta eihän noissa oheisissa kuvissa ole yhtään 5-solmuista festivoa, joten mihinkähän tuo "Anonyymi" viittaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli 6 solmuinen sininen festivo kummiskin tuo on feikki kuva.

      Poista
  5. Iittalasta vahvistetaan se tieto että 1-3 solmulla on ollut tuotannossa festivoa. Eikä 6 solmuista ole edes tehnyt. Kuvaa on käsitelty Iittalan väki on tarkastanut kuvan ja omista tiedoistaan että se on feikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6-solmuinen sininen on olemassa , olen omistanut ja myynyt eteenpäin myrskylään.

      Poista
  6. 6-solmuinen löytyy ,olisko sama kpl.Kuva ei varmasti feikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva ei välttis feikki, mutta 6 solmuinen sininen on feikki. Iittalasta tänää vahvistettu.

      Poista
  7. Tuo kuvassa oleva 6 solmuinen löytyy vieläkin kaapistani, joten ei ole sama yksilö kuin yllä olevalla anonyymillä.

    VastaaPoista