torstai 10. syyskuuta 2015

Ritva-Liisa Pohjalaisen lasitaidetta ArtHelsingissä


Habitaren ja Antiikki 15-messujen kanssa samaan aikaan järjestettävillä messuilla on edltävien vuosien tapaan esillä Ritva-Liisa Pohjalaisen muotoilemia uniikkeja lasiesineitä.

Taiteilijan nettisivustolla tämä kokoelma esitellään näin:

”Kauneuden etsiminen on voima, joka puskee meitä eteenpäin. Se pakottaa löytämään tien,inhimillisen toiminnan tavan, jonka kautta väkevät tunteet saavat aistien hahmottaman muodon.Muoto on musiikkia. Muoto on liikettä. Muoto on materiaaleja, kosketusta, heijastuksia.Jotain, joka tavoittaa ajan tai aineen. Jotain, joka jättää jäljen, vaikka häipyisi pois.”


Teosten punaisena lankana on yhteys luontoon. Kevättä kohti tultaessa
Ritva-Liisan mielen täyttivät lapsuuden onnelliset päivät mummon puutarhassa. Niitä hallitsivat auringonpaiste, valo, kukat, metsä, vesi ja taivas.

Taiteilijan mielenmaisemassa kukat kasvoivat lasiteoksiksi, jotka muodostuvat sulasta massasta monine sävyineen ja syineen. Teoksissa kuvastuvat aurinko, helle, järven ja taivaan sinet sekä metsän puut ja sammaleet. Uudet muodot haastoivat taiteilijan ja puhaltajat. Sävyt, väriyhdistelmät ja kookas muoto onnistuivat vähitellen kokeilujen kautta.

Näyttelyssä nuput puhkeavat kukkaan ja muuttuvat jättiläisiksi Ritva-Liisa Pohjalaisen muistojen puutarhassa.

Ritva-Liisa Pohjalaisen töitä on esitelty monissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla ja hänelle on myönnetty merkittäviä huomionosoituksia kuten Kaj Franck-muotoilupalkinto 2004 ja Itä-Suomen Yliopiston kunniatohtorin arvo 2010. Tänä keväänä Suomen liike-ja virkanaisten liitto antoi hänelle Vuoden nainen 2015 -tunnustuspalkinnon.
 
 
Lähde:
 
 




 




 




 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti