keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lasten Päivä Nuutajärven Lasikylässä

Erika Rissasen muotoilema lasiesine.
Kuva: Alma Jantunen / www.nuutajarvi.fi
 
Suuren suosion saavuttanut Lasten Päivä Lasikylässä järjestetään nyt jo kolmatta kertaa. Teemana on avaruudesta löytyvä elämä ja sen erikoiset otukset. Lasten Päivä Lasikylässä näkyy kesän aikana myös muissa Lasikylän tapahtumissa.

Lapset pääsevät keksimään minkälaista elämää muilta planeetoilta löytyy. Nätyn teatterilaisten esitys johdattaa nuoret taiteilijat aluksi avaruuden ihmeisiin lyhyen näytelmän avulla. Ajatuksia mallinnetaan keramiikka- ja maalausteltoissa ammattilaisten avustuksella. Näistä suunnitelmista on mahdollisuus tilata lasinpuhaltajien valmistamat esineet.
Lasihytissä pääsevät kaikki kokeilemaan lasipallon puhallusta ja seuraamaan jännittävää lasinpuhaltajaryhmän työskentelyä. Päivän aikana lasista toteutetaan Urjalan koululaisille järjestetyn piirustuskilpailun voittajia.
Musiikkia ja hauskaa ohjelmaa tapahtumassa esittää Sähköankerias klo 12–13.
Tapahtumaa tukee Urjalan kunta ja Pirkanmaan taidetoimikunta ja sen järjestävät Nuutajärven käsityöläiset sekä lukuisat talkoolaiset.
Pääsymaksu työpajoihin osallistuvilta 5 € / lapsi. Pääsymaksu sisältää maalaus- ja keramiikkapajan, sekä lasinpuhalluksen kokeilun.
Lasten Päivä Lasikylässä lauantaina 27.6.2015 klo 10 – 16.
 
Lasten Päivä Lasikylässä jatkuu kesän aikana Lasikylän kesän tapahtumissa:
 
11.7. klo 10–14 Keramiikkatöiden maalauspaja
Lasten Päivänä valmistetut keramiikkatyöt poltetaan ja niitä pääsee maalaamaan Glass Village people -päivänä ilmaiseksi.
28.–30.7. Suunnitelmien toteutus lasista
Lasten suunnittelemia otuksia valmistetaan lasihytissä heinäkuun viimeisellä viikolla. Oman työ toteutetaan yhdessä lasinpuhaltajien kanssa hintaan 45 €. Puhallusaika varataan ja maksetaan Lasten Päivänä.
29.6.–31.8. Näyttely
Urjalan koululaisten suunnittelukilpailun voittajat ja Lasten Päivänä syntyneet avaruuden ihmeet ovat esillä vitriineissä heinä-elokuun ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti