perjantai 16. tammikuuta 2015

Suomen suurin kirppis avataan Vantaalla




Lanttilan kirpputori on siirtynyt Vantaalla Kehä kolmosen ja Lahdenväylän risteyksen tuntumasta länteen päin Retail Park Vantaan alueelle entiseen huonekalukaupan halliin. Tuo alue on Kehä kolmosen eteläpuolella lentoaseman kohdalla Jumbosta länteen.

Avajaisia vietetään tänään perjantaina. Entisessä paikassa itsepalvelukirpputorin myyntipaikkoja oli alle 400 ja nyt uudessa paikassa niitä on Lanttilan nettisivujen mukaan yli tuhat, mutta tänä aamuna kirpputoriyrittäjä Ari Huovila kertoi Ylen aikaisen haastattelussa, että paikkoja on vajaat 600. Tälläkin määrällä he ilmoittavat olevansa Suomen suurin kirpputori.


Viikon kuluttua Lanttila aloittaa itsemyyntikirpputorin, jossa paikkoja on 120. Itsemyyntiä on tarjolla vain viikonloppuisin. Ensi kesänä tämä toiminta laajenee ulkotiloihin.

Lahdessa Lanttila on toiminut jo yli 10 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti