lauantai 17. tammikuuta 2015

Kuvia Turun VPK-talon messuilta


Antemar-Trading´in järjestämillä Turun antiikki- ja keräilymessuilla on kauppiaita hieman vähemmän kuin aikaisempina vuosina. VPK-talon kakkoskerroksessa on tällä kertaa vain muutama myyjä, kun aiemmin siellä on ollut ainakin parikymmentä. Myös messuvieraita taisi olla hieman aikaisempaa vähemmän, ainakin tapahtuman alussa aamupäivällä. Mielenkiintoisia lasiesineitä on kuitenkin nähtävillä, ohessa niistä osa. Tapahtuma on avoinna huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.

VPK-taloon on remontin jälkeen sisäänkäynti tapahtunut kellarikerroksen
kautta ja sisääntulokerroksessa on myös puolen tusinaa myyntiosastoa.


Kotkalaismyyjän osastolla oli messuilla harvemmin nähtäviä
1800-luvun lasiesineitä, jotka ovat Bergan lasitehtaan tuotteita.
Takana kulmikkaita viinapulloja, keskellä sininen napapullo
ja etualalla vihreää metsälasia.
 
Pullon kaiverrus on päivätty 1848 ja
sisällöksi ilmoitetaan Jamaikan rommia.
 
VPK-talon yläkertaan on jäänyt on vapaata tilaa.

Toikan lintuja ja muuta taidelasia.


Saara Hopean Pantteri ja Nanny Stllin Harlekiini-sarjaa.

Kaj Franckin pokaalimaljakko.


Etualalla alakerrassa näkyy Purppura-Antiikin osastoa.

Purppura-Antiikin osastolla on mm. upeita Aimo Okkolinin kristalliesineitä.
 
Okkolinin vihreä Lumpeenkukka, Stillin keltainen Koru
ja Okkolinin neodyymi Tähti.

Takimmaisena neodyymi Ananas ja punainen Serpentiini.



Lempäälän antiikin osastoa.
 
Lasiesineitä Lempäälän antiikin hyllyssä.
 
Saman osaston aarteita.


Etualalla Ajanviemää –liikkeen pöytää.

Raskas Kaj Franckin soodakuplamaljakko.


Ajanpatinaa –liikkeen osastoa.

Ajanpatinan pöydällä Kerttu Nurmisen filigraanimalja.


Nämäkin ovat Ajanpatinaa –liikkeen osastolla.





 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti