maanantai 18. elokuuta 2014

Jäähyväiset Hämeenkaarelle

HÄMEENLINNAN ANTIIKKI-, TAIDE- JA KERÄILYMESSUT 23.8. - 24.8.2014
 
Eräs aikakausi saa loppunsa, kun Hämeenkaaren urheilutalossa järjestään viimeisen kerran antiikki-, taide- ja keräilymessut. Keskeisen sijaintinsa ja erinomaisten paikoitusalueidensa vuoksi teknisesti jo vähän vanhentunut ja viime vuosina kunnoltaankin rapistunut talo on tarjonnut erinomaisen paikan erilaisille yleisötapahtumille. Myös antiikkimessut siirtyvät ensi vuonna uuteen, myöhemmin ilmoitettavaan järjestämispaikkaan Hämeenlinnassa.
 
Hämeenkaarella on yli 20 vuoden historia erilaisten antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumien pitopaikkana. Hämeen Messut järjesti Hämeenkaaressa antiikkitapahtumia jo 1990-luvulla ennen kevätmessutapahtuman siirtymistä Hämeen vanhaan linnaan ja muutaman mutkan kautta messut palasivat taas 2000-luvulla takaisin urheilutalolle. Nyt messujärjestäjänä toimiva Laatumessut teki ensimmäisen tapahtumansa Hämeenkaareen vuonna 2000 ja se oli sitä ennen järjestänyt kahtena edellisenä vuotena vastaavan syysmessutapahtuman Verkatehtaalla.
 
Jäähyväistapahtumassa on tarjolla entiseen tapaan monipuolisesti erilaista vanhaa, keräilyllistä ja nostalgista tavaraa. Myynnissä on esim. antiikki- ja taide-esineitä, lasia, astioita, keramiikkaa, hopeaa, koruja, kirjoja, rahoja, postimerkkejä, postikortteja, militariaa, vanhoja tekstiilejä, keräilyleluja, yms. Keräilyalan yhdistyksistä on mukana  Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry. Kerhon osastolla on kaupungin juhlavuoden kunniaksi koottu, vanhaa Hämeenlinnaa esittelevä postikorttinäyttely.
 
Tapahtuma on avoinna yleisölle sekä lauantaina 23.8. että sunnuntaina 24.8. klo 10 - 16. Aikuisten lippu maksaa 6€ ja perhelippu 12€. Perhelipulla tapahtumaan pääsee kaksi saman talouden aikuista ja kaikki perheen alle 18-vuotiaat lapset. Molempina päivinä klo 14 - 16 pääsyliput myydään alennuksella, aikuiset maksavat silloin 4€ ja perheet 8 €. Kahden päivän lisälippu toista messupäivää varten maksaa lauantaina ostettuna 4€/henkilö. Alle 15-vuotiaat pääsevät aikuisen seurassa tapahtumaan ilmaiseksi.
 
Hämeenkaaren piha-alueella on maksutonta ja viereisellä Hämeensaaren parkkipaikalla on maksullista paikoitustilaa messuvieraiden autoille. Messutiloissa palvelee Cafe Pannun messukahvila koko messujen aukioloajan.
 
Tapahtuman www-sivut sijaitsevat osoitteessa: http://www.laatumessut.com/hameenlinna0814.htm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti