tiistai 8. heinäkuuta 2014

Aarteenetsintää kesäkirppiksillä


Nyt kun kesä lopultakin alkoi myös säiden puolesta, niin on mukava kierrellä kesäisillä ulkokirppiksillä. Pääkaupunkiseudulla kaksi suurinta ovat sunnuntaisin Vermon raviradan parkkipaikalla Merimieskirkon järjestämä Konttitori ja perinteikäs Hietalahden torilla Helsingin kaupungin Tukkutorin pitämä kirpputori. Viime sunnuntai oli ensimmäinen helteinen sunnuntaina ja ainakin molemmilla edellä mainitulla ulkokirppiksellä oli runsaasti myyjiä ja ostajia.

Vermon konttikirppis on lähellä Vermon raviradan katsomorakennusta.



Ylen Aamu-tv:n lähetyksissä vieraili viime viikolla monena aamuna kaksi ketunpoikasta, mutta tämä kettu on täytetty jo vuosia sitten.


Vielä 1950-luvulla melkein kaikki suomalaiset tiesivät mikä tämä laite on ja mitä sillä tehdään. Mikko Alatalokin lauloi vielä 1970-luvulla separoimisesta Maalaispoika-levyllään.


Harvoin näkee kerralla tällaista Kumelan kolmikkoa.



Pentti Sarpanevan muotoilemia Turun Hopean maljakoita.
Lasiosat valmistettiin Kumelan lasitehtaalla.

 
Blogin lukija lähetti oheisen kuvan mukana viestin:
Kävin sunnuntaina 29.6. ensimmäistä kertaa Vermon kirppiksellä. Sää oli hieman sateinen joten myyjiä oli vähän eikä taidelasia ollut lainkaan myynnissä. Eräässä laatikossa muun rojun joukossa oli päällimmäisenä pieni noin 16 cm korkea kauniin vihreä pullo. Se ei kiinnostanut keräilymielessä, mutta otin sen käteeni jos vaikka selviäisi mitä ainetta siinä on ollut. Hämmästykseni oli suuri kun näin, että pullon kyljessä ei lukenut mitään vaan siinä oli todella kaunis kaiverrus. Tarinan syvempi opetus on se, että vaatimattomasta ulkomuodosta huolimatta lähempi tarkastelu voi paljastaa todellisen kauneuden. Löytyisikö tätä kautta jotain tietoa esineestä (muotoilijasta, valmistajasta tai muuta) ?
 

Täyttä oli myös Hietalahden torilla 6.7.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti