perjantai 7. maaliskuuta 2014

Vantaalla messut viikonloppuna


Tänään perjantaina Vantaan Energia Areenassa oli kuhinaa kun Keräilykuume Antiikki- ja keräilymessujen kauppiaat rakensivat myyntiosastojaan. Kaksipäiväisessä tapahtumassa on paikalla kuutisenkymmentä kauppiasta. Vantaan tapahtuma kattaa osaltaan sitä aukkoa, joka alan markkinoille on syntynyt, kun Wanhan Sataman messut ovat nyt toista kevättä poissa messukalenterista.

Ohessa on kuvia vielä keskeneräisestä tapahtumapaikasta. Ovet avautuvat lauantaina klo 10.
 

Vantaan Energia Areenan julkisivua, lähellä on runsaasti parkkitilaa ja paikalle pääsee hyvin myös busseilla ja M-junalla.

Kauppiaat tarkastelivat toistensa tavaravalikoimia.

Tapio Wirkkalan Kanapullokarahvi Tolkontiikin osastolla.

Fifty-Sixty Stylen lasivalikoimaa.

Ajan-Muiston osastoa.

Wanhat Unelmat –liikkeen myyntipöytää.



Tämä daami odottaa väkeä viikonlopuksi Vantaalle.

Osa kauppiaista ei ollut tullut vielä kuvien ottamisen aikaan perjantaina, joten huomenna hallissa on täydenpää.

Tapahtumajärjestäjä Torsti Nieminen odottaa yleisöä saapuvaksi Vantaan Energia Areenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti