maanantai 10. helmikuuta 2014

Wanhan Sataman messujen järjestäjä vaihtuu

Kuvaruutukaappaus: www.wanhasatama.com

Helsingin antiikki- ja taidemessujen nimellä Katajanokan Wanhan Sataman tiilimakasiinirakennuksessa järjestetyn tapahtuman tuottajana toimii jatkossa Helsingin Messut Oy. Yritys on ollut myös rakennuksen omistaja vuodesta 1989 eli peruskunnostuksesta alkaen. Suomen Messut Oy osti kiinteistön ja Helsingin messujen liiketoiminnan vuonna 2004.

Aikaisemmin Wanhan Sataman antiikkimessut on jo vuosien ajan järjestänyt Pro-Messut Oy. Tapahtuma on järjestetty kaksi kertaa vuodessa; varhain keväällä sekä syksyllä yleensä marraskuun alussa. Viime keväänä tapahtuma jäi ensimmäisen kerran järjestämättä, mutta viime syksyllä se taas oli messuohjelmassa.

”Pro-Messut Oy:n Mirja Sabelli päätti vuoden vaihteessa, että hän siirtyy viettämään eläkepäiviä. Tapahtumalla on pitkä historia Wanhassa Satamassa ja päätimme jatkaa sen toteuttamista täällä”, kertoo Helsingin Messut Oy:n toimitusjohtaja Maarit Vesanto.

Ainakin tänä keväänä Wanhan Sataman messut jäävät pois mutta 1.-2.11.2014 järjestetään taas Helsingin Antiikki- ja taidemessut Katajanokalla.
Saatujen kokemusten perusteella Helsingin Messut arvioi sitten kevättapahtuman tulevaisuutta.

Saman konsernin toinen syksyinen iso antiikkimessutapahtuma on Suomen Messujen 10.-14.9.2014 Habitaren yhteydessä järjestämä tapahtuma. Tänä vuonna sen nimi on Antiikki 2014 –tapahtuma, kun kolmena edeltävänä vuotena se on ollut nimeltään Salonki.

”Molemmille tapahtumille on löytynyt oma paikkansa ja sillä aiomme jatkaa vastedeskin”, sanoo Wanhan Sataman antiikkimessuista vastaava Maarit Vesanto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti