sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Iittalan ja Marimekon brändeihin tahra Thaimaasta

Alkuviikosta kansalaisjärjestö Finnwatch julkisti raporttinsa ”Suomalaisten designtuotteiden vastuullisuus”, jossa tarkastellaan Iittalan ja Marimekon tuotteiden valmistusta Thaimaassa. Iittala kertoi alihankkijansa yhteystiedot järjestölle, mutta Marimekko salasi ne. Finnwatch sai kuitenkin selville, että Marimekon Sukat makkaralla -lasiesineitä valmistetaan samalla thaimaalaisella tehtaalla kuin Iittalan Kastehelmi –kulhoja ja kakkuvateja.

Bangkokin lähellä sijaitsevassa lasitehtaassa havaittiin runsaasti työsuojeluun liittyviä laiminlyöntejä. Puutteet liittyvät mm. henkilösuojainten puutteeseen mänkilaitoksella eli tuotantoprosessin alkupäässä, missä sekoitetaan raaka-aineita ja kemikaaleja lasimassan valmistusta varten. Toinen merkittävä ongelma on kuumuus, kun ulkolämpötilakin nousee Thaimaassa välillä 40 asteeseen, eikä tehtaassa ole koneellista jäähdytystä. Kolmas ongelma on kompastumisvaara kaasuletkuihin, joiden yli työntekijät kantavat sulaa lasimassaa. Neljännen ongelma-alueen muodostavat palkkaan ja vuosilomiin liittyvät epäselvyydet. Palkkaa työntekijät saavat 7 – 9 euroa päivässä.

Kuvaruutukaappaus: www.finnwatch.org
 
Raportin voi lukea kansalaisjärjestö Finnwatchin nettisivuilta: http://www.finnwatch.org/images/designtuotteiden_vastuullisuus.pdf

Sitä lukiessa huomaa ongelman tulevan ilmi erilaisten ja erilaisessa kehitysvaiheessa olevien yhteiskuntien vertaamisessa toisiinsa: suomalaisia työsuojelunormeja pitäisi noudattaa myös suomalaisen tilaajan tuotteita valmistettaessa teollistumisvaiheessa olevassa kehitysmaassa. Kunnioitettava tavoite, mutta ei kovin helposti toteutettava. Ei kuitenkaan ole hyväksyttävää, että suomalaiset yritykset siirtävät työn pois suomalaisilta työntekijöiltä kehitysmaahan nälkäpalkalla vaarallisissa olosuhteissa tehtäväksi.

Edellä kuvattu trendi on vaikea estää, niin kauan kuin kuluttajat eivät välitä, kunhan esine täyttää käyttötavoitteen ja hinta ei ole korkea. Kun tavarat ja pääomat liikkuvat vapaasti rajojen yli, niin täkäläisen ammattiyhdistysliikkeen vuosisadan mittaisen työn tulokset valuvat hukkaan. Työ siirretään tehtäväksi sinne missä ei vielä ole ammattiliittoja ja palkat sekä työsuojelunormit ovat siksi alhaisia. Aasiassa työtä siirretään yhä uudestaan halvempaan valtioon, kun jossain maassa palkkataso nousee. Esimerkiksi elektroniikkateollisuuden alihankintatyö on osittain jo siirtymässä pois Kiinasta, kun siellä kustannustaso nousee.

Toisaalta ei siitä ole kovin kauan, kun Suomessakin vastaavaa lasiteollisuuden työtä tehtiin yhtä huonoissa olosuhteissa kuin nyt Thaimaassa. Ainakin vielä 1970-luvun puolivälissä, silloin Ahlström-konsernin omistamalla, Forssan lasivillatehtaalla työskenneltiin mänkilaitoksessa yhtä huonosti suojattuna kuin raportissa kuvatuissa thaimaalaisissa olosuhteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti