torstai 19. joulukuuta 2013

Pitkänsillan kirppis avasi Helsingin Hakaniemessä

Helsinkiin on avattu uusi kirpputori, joka on avoinna vain viikonloppuisin. Viime viikonloppuna Pitkänsillan kirppis oli auki ensimmäistä kertaa ja seuraavan kerran se on avoinna 11. tammikuuta 2014. Avajaisviikonlopun kokemusten pohjalta kirppiksellä tehdään muutoksia. Ohessa on kuvia avajaispäivältä. Lisää netissä: www.pskirppis.com

Viime lauantaina avattiin Helsingin Hakaniemessä Pitkänsillan kirppis
osoitteessa Pitkäsillanranta 3.

 

Avajaispäivänä oli ostajia ruuhkaksi asti. Tämä kuva on otettu ulko-
ovelta.

Tila oli hieman sokkeloinen kuten tästä huoneen perältä otetusta
kuvasta näkee.

Lasia oli myynnissä vähän. Parhaat lasiesineet oli tällä Hietsun
kirppikseltä tutulla myyjällä.

Hänellä oli käytössä myös hieman hyllytilaa.


Myyntipöydät olivat varsin pieniä.

Kun ensimmäisen kuvan ottopaikalla kääntyi toiseen suuntaan, oli
maisema tällainen. Kokonaisuutena uusi kirppis on hyvä lisä Helsingin
kirppistarjontaan vaikka Jäähalli säilyy edelleen viikonloppujen
ykköskirpputorina Helsingissä. Tämä uusi paikka on hieman pieni ja
ahdas mutta hyvien julkisen liikenteen yhteyksien päässä. Omalla
autolla tuleville parkkipaikan löytäminen saattaa olla vaikeaa.

1 kommentti: