lauantai 29. kesäkuuta 2013

Asikkalan Vääksyssä antiikki- ja keräilymessut

Keräilykuumeen messut Vääksyn monitoimi-liikuntahallissa alkoivat tänään ja jatkuvat huomenna sunnuntaina 30.6. Samaan aikaan Vääksyssä on myös pienehkö rompetori keskustassa ja kanavan varrella on paljon muuta tapahtumaa. Kanavajuhlat alkoivat jo perjantaina.

Tänään aamukymmeneltä oli urheilutalon oven takana jo innokas asiakkaiden jono odottamassa tapahtuman alkamista. Paikkakuntalaisten lisäksi urheilutalolla oli ilmeisen iso joukko kesäasukkaita ja turisteja. Pari tuttua lasiesineiden keräilijää vähän kauempaakin oli tullut katsastamaan tarjontaa. Messupöydillä olikin hyvä valikoima eri ikäisiä lasiesineitä, vaikka ihan huippuesineitä ei kovin runsaasti näkynyt.
Koska paikkakunnalla oli paljon muutakin tapahtumaa samaan aikaan, niin väkeä tuli aamupäivällä rauhalliseen tahtiin antiikkimessuille urheilutaloon. Väkeä oli paljon liikkeellä Vanhan Vääksyn kaduilla, Kanavan varrella ja Anianpellon puolella rompetorilla. Toivottavasti he osasivat mennä myös messuille, sillä rompetorilla useammalla myyjällä oli yllättävän korkea hintataso. Vastaavia esineitä myytiin messuilla edullisemmin ja Helsingin vanhan tavaran kaupoistakin niitä saa samalla hinnalla tai edullisemmin kuin Vääksyn rompetorilta. Ilmeisesti siellä poikkeaa sellaisia asiakkaita, jotka eivät ole perillä vanhojen esineiden yleisestä hintatasosta ja joille voi siksi myydä korotetuin hinnoin.



Vääksyn koulukeskuksen liikuntahalli tarjoaa 850 neliömetrin messutilan sosiaalitiloineen, kahvila oli järjestetty ulos telttakatoksen suojaan.


Ovien auettua syntyi suma heti ensimmäisen myyntipöydän äärelle.


























Riihimäkeläisen Oivalluksen myyntihyllyn äärellä.







Antiikki- ja keräilymessujen tarjonnassa on vintage- ja retro-esineiden osuus lisääntynyt kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tämä on tuonut tapahtumiin uutta, nuorempaa asiakaskuntaa, mikä tarpeen, jotta tällaiset myyntitapahtumat keräävät tarpeeksi pääsylipun lunastajia jatkossakin. Kun aika muuttuu ja ostavien asiakkaiden kiinnostuksen kohteet muuttuvat tai asiakaskunta muuttuu, niin antiikki- ja keräilymessujenkin on muututtava.


Asikkalan Anianpellon Rompetori on perinteisesti samaan aikaan antiikki- ja keräilymessujen kanssa.




Lasista valmistettu sähköeriste, näitä voi nähdä vielä vanhoissa sähköpylväissä. Hinta 50 euroa.




Riihimäen Lasin ikkunalasista valmistamia tarjottimia. Hinta 40 euroa kappale.



Asikkalan Vääksyssä käydessä kannattaa poiketa paikkakunnan omaan liikkeeseen eli Wanhoihin Unelmiin.



Tässä on vain osa Wanhojen unelmien lasiesineiden valikoimasta.



1 kommentti:

  1. Paljon tavaroita!
    Löysin tänne serkkuni kautta, hän näkyy parissa kuvassa ja antoi vihjeen fb:ssä.
    Kiinnostava blogi!

    VastaaPoista