maanantai 11. maaliskuuta 2013

Forssassa järjestettiin pienet antiikkimessut


Rannikon Messut järjesti viime viikonloppuna kaksipäiväiset antiikkimessut Forssan Musiikkisalissa. Vanhemmat paikkakuntalaiset tuntevat paikan paremmin Työväentalon juhlasalina tai elokuvateatteri Kino Kuhan salina. Samoissa tiloissa on joskus takavuosina ollut parikymmentäkin myyjää kylki kyljessä, mutta nyt paikalla oli vain kymmenkunta kauppiasta.

Kovin harva asiakas osasi tulla paikalle, kun tapahtumasta ei ollut kuin yksi pieni ilmoitus Forssan Lehdessä, eikä alueen ilmaisjakelulehti Seutu-Sanomissa ollut yhtään mainosta. Forssan Lehti julkaisi uutisen tapahtumasta sunnuntain lehdessä ja tämän ansiosta moni lounaishämäläinen vasta sai tietää tapahtumasta. Myöskään Lasinkeräilijän blogin tapahtumakalenteriin ei tietoa tapahtumasta saatu ennen tapahtumaa.

Hienoa kuitenkin, että joku messujärjestäjä järjestää tällaisia tapahtumia myös pienillä paikkakunnilla. Takavuosina Rannikot Messut järjesti pikkumessut myös Karkkilassa.

Forssan Työväentalo on hieno funkkisrakennus, joka kunnostettiin 1980-luvun lopulla. Katolla on vanhat valomainostekstit: Ravintola – FTY – Elokuvat. Ravintola Sävel toimii edelleen (takavuosina paikkakuntalaiset kutsuivat ravintolaa nimellä Moskova). Elokuvateatteritoiminta loppui jo parikymmentä vuotta sitten.

Musiikkisali estradilta nähtynä.

Tässä ovat messujen hienoimmat lasiesineet. Toikan Lollipop oli selvä ykkönen.

Runsas valikoima värilasia.

Työväentalon aulassa oli tarjolla lasiesineitä ja keramiikkaa.

1 kommentti:

  1. Oli kyllä melko onnettomat messut, teki mieli pyytää pääsylippurahat takaisin!

    VastaaPoista