tiistai 21. elokuuta 2012

Uusi huutokauppayritys aloittaa Helsingissä


PK-Auctions on uusi helsinkiläinen huutokauppayritys, joka järjestää ensimmäisen huutokauppansa ensi sunnuntaina 26.8. Pentti Koskisen vetämän toiminimen toiminnassa on mukana muutama kolmekymppinen henkilö, jotka ovat aloittaneet keräilijöinä. He pyrkivät saamaan huutokauppoihin uusia ja nuorempia kävijöitä. Uusia huutokauppa-asiakkaita tavoitellaan mm. sosiaalisen media kautta.

Huutokaupoissahan perinteisesti on kävijöiden keski-ikä ollut melko korkea. Viime aikoina tosin huutokauppoihin on tullut myös uusia ja nuorempia kävijöitä. Taustalla on useampikin tv-ohjelma, joissa on esitelty huutokauppatoimintaa ja Helsingissä keväällä järjestetty MTV:n entisen rekvisiittavaraston huutokauppa, joka sai runsaasti julkisuutta ja veti ihan uutta asiakaskuntaa paikalle.

PK-Auctionsin ensimmäiseen huutokauppaan on tulossa noin 350 – 400 kohdetta. Pentti Koskinen kertoi, että valikoimaa on laidasta laitaan, mutta pyrkimyksenä on tarjota keskimääräistä laadukkaampia esineitä. Kohteiden kuvia on jo yrityksen nettisivuilla ja niitä lisätään pitkin viikkoa. Lasiesineitäkin on tulossa jonkin verran, mm. Tapio Wirkkalan kampahiottu 25,5 cm:n lehti ja Aimo Okkolinin Lumpeenkukka.

Yritys tulee järjestämään huutokaupan noin kuukauden välein ja niiden pitopaikka on Itä-Helsingin Tammisalossa olevan VPK-talon juhlasali. Tammisalon VPK:n nettisivuilla on ajo-ohje ja Herttoniemen metroasemalta pääsee bussilla 83: www.tammisalonvpk.fi

Helsingissä on pitkään toiminut 4 säännöllisesti huutokauppoja järjestävää yritystä: Bukowskis, Hagelstam, Apollo ja Helander, joista viimeksi mainitussa tapahtui omistajanvaihdos viime keväänä. Pari vuotta sitten toimintansa lopetti Helsingin yleinen huutokappakamari. Lisäksi Nurmijärvellä toimii Elegantik. PK-Auctionsin toimintaa pyörittävät henkilöt uskovat, että tässä tilanteessa on tilaa myös uudelle nuorekkaammalle huutokauppayritykselle, joka pyrkii vetämään uusia nuorempia asiakkaita huutokauppoihin.
 

Lisää netissä: www.pk-auctions.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti