keskiviikko 22. elokuuta 2012

Antiikkikauppa loppuu Hietalahden hallista


Helsingin Hietalahden kauppahallin nykyisten kauppiaiden pitää tyhjentää kauppapaikkansa tämän elokuun loppuun mennessä. Myöhemmin halliin siirtyy elintarvikekauppiaita Helsingin Wanhasta kauppahallista siksi aikaa kun kauppatorin lähellä olevaa hallia remontoidaan.

Antiikkikauppa alkoi Hietalahden hallissa vuoden 2004 lopulla. Alun perin halli on Venäjän vallan aikana suunniteltu hevoskasarmiksi, mutta hallikauppaa siellä on tehty vuodesta 1906 alkaen. Vuosituhannen vaihteessa perinteinen hallikauppa lopetettiin ja vuonna 2001 hallista yritettiin tehdä luomukaupan keskusta, mutta hanke ei kannattanut.

Hallin omistava Helsingin kaupunki lupasi etsiä antiikkikauppiaille korvaavat tilat siinä vaiheessa, kun alettiin suunnitella hallin antamista Kauppahallin kauppiaille remontin ajaksi. Kaupunki tarjosi lopulta korvaavaa tilaa keskeneräiseltä Kalasataman alueelta, mutta sekin olisi ollut käytettävissä vain 4 kuukautta. Eihän minkään firman kannata muuttaa vähän väliä, koska asiakkaat tuskin pysyisivät perässä ja kuitenkin jokaisesta muutosta aiheutuu kustannuksia.

Loppuvaiheessa hallissa on toiminut 8 yrittäjää. Osa on löytänyt itselleen korvaavan liiketilan eteläisestä Helsingistä, osa vielä etsii ja pari lopettaa toimintansa. Hallissa toiminut kauppiasyhteisö hajoaa.


Ohessa on kuvia muuttovaiheessa olevasta kauppahallista.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti